Lukijat

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

INNOSTUIN JA VALMISTAKIN TULI !!!

Oli ihan pakko ottaa loppukiri, kun tuo pukin pussi ei millään tahdo täyttyä.

Sain kolmet sukat valmiiksi, ja puikoilla on tulossa lisää.

Luntakin tuli pariksi päiväksi, mutta nyt se on sulanut pois ja vettä ja kuraa riittää taasen.

Eilen olin vesijumpassa, en tiedä mitä virhettä tein kun polvi äityi pahaan kuntoon.

Klinkannut olen eilisestä asti, tosin äsken jumppasin ja venyttelin, mutta ei oikein vielä tullut ok !!!

Nyt ei tohdi lähteä kävelemään tonne jäälle jossa vielä vesi tekee sen liukkaammaksi.

Päiväkaffit on vielä juomati, jospa jois ne ja sitten ottais kutimen käteensä.

Joulukortit odottelee kirjoittamista, mutta ei uskalla kirjoittaa valmiiksi, jos posti on lakossa niin eipä tuu niitä sitten käytettyä.
Parempi että ovat valmiina ensi vuonna ns. puhtaina.

Yläkerran pitäisi siivota joulua varten, väki tulee joulupäivänä meille.
Aaton menemme viettämään vanhemman poikamme perheen luokse.
Nuorin pojistamme tulee vaimonsa kanssa meille ja tästä lähdemme kohti Vaasaa.

Joululahjat odottavat paketoimista, olen jo laittanut lahjat = jakanut valmiiksi kunkin henkilön pussiin.

Mä olen sellainen että teen hyvissä ajoissa jouluvalmistelut.

Koska kuitenkin aina tulee jonkunmoinen hässäkkä, vaikka en ole mikään ns. vanhan joulun kaavan mukaan menevä. Siivoan kaapit kun olen sillä päällä. Verhot on vaihdettu kun ikkunat mieheni pesi.
Nuorempana vaihdoin jouluksi verhot sekä matot, mutta en enään...laiskuus vai vanhuus syynä...tiedä häntä ;) ;) ????

Kuvia sukista:






Kohta alkaa joulukuu, mitähän oon tehnyt tämän kuukauden ??!!!! Kait sitä eläkeläinen saa joskus olla tekemäti yhtikäsmitään. No olen minä ainakin pyykkiä hoidellut, käynyt ruokakaupassa, jouluostoksilla, siivonnut, kutonut hm hm olisko enään mitään lisättävää ;) ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !