Lukijat

maanantai 18. huhtikuuta 2016

ESITTELYJÄ !!!!!!

Päätin panna esittelypäivät pystyyn tänne blogiini.

En ole mikään valokuuvaaja, jotkut saa niiiin ihanasti esim. jonkun maljakon hienosti esille.
Mulle ei sellaista lahjaa ole suotu, siis tuota taiteellista juttua.

Tänään olen käynyt lenkillä, yritän sisullani kävellä vaikka tuohon lonkkaan ottaa kipeetä

Huomenna on taas vesijumppa....sinne vaan ja tekemään sellaisia liikkeitä jotka sopivat minulle.

Viime kerralla se teki ainakin hyvää.
Ei tämä istuminenkaan kovin hyvää tee, sattuu tuonne persauksen sisälle :( :(

Ihan jees ilma oli, ei mikään lämmin muttei onneksi satanut. Rufus oli heti valmiina lähtöön.
Nyt se makoilee isännän kainalossa ja huilaa että jaksaa nukkua yön.

Kohta otan käsityön käteeni ja katon Uutta Päivää. Ei siinä tosin mitään ehdi tapahtua puolessa tunnissa, mutta seurata sitä pitää kun sen on aloittanut.
Olen sanonut että kärryille pääsee vaikka jäis viisi jaksoa pois.

No laitetaampa nyt pari kuvaa maljakoista jotka olemme saaneet 42 vuotta sitten kihlalahjaksi.
Olen katsellut näiden hintoja netistä, melkoisen hintavia on. Mutta jos yrittäisin myydä, en minä moisia hintoja pyytäisi.


No siinäpä on alkua näille lasijutuille. Nauttikaa ihan rauhassa, ei maksa mitään !!!

1 kommentti:

  1. Kaunis tuo kirkas maljakko.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !