Lukijat

lauantai 28. toukokuuta 2016

PELLAVAA, SAVEA !!!

Aikoinaan kun kävimme useamman kerran Valko-Venäjän reissulla, vierailille siellä kuoromme kanssa.
Saimme myös paljon ystäviä näillä reissuilla.
Vaikkakin kielimuuri teki monta kertaa tenän, muutamien kanssa voitiin puhua englanniksi.

Sanakirja ja kynä ja paperi. ...ne olivat hyvä apuväline.
Kas kummaa paljon saatiin selville ihan arkipäivän asioitakin puolin ja toisin.

Kerran näin yhdessä kaupassa aivan ihanan kukkasin koristellun oikean samovaarin.

Ystäväperheen isäntä lupasi tuoda minulle sellaisen, kun he seuraavalla kerralla tulevat meille.

Vierailu koitti ja hän oli hyvin, hyvin pahoillaan kun ei enään mistään löytänyt kukka-samovaaria.

Minä vuorostani olin jo kotona miettinyt että mihinkä minä sen ison vaarin laitan, kun en sitä kuitenkaan käytä.

Sanoin heille, että mitä minä olin päättänyt, ja oli tosi hyvä kun kukkavaaria ei ollut missään enään myynnissä.
Totesin vielä että minulla on ihan sopivan kokoinen vaari, etten muuta tarvitse, kaikki on ihan ok !!!

Niin he olivat tyytyväisiä, kun molemmin puolin asiat menivät oikein hyvin.
Tässä kuvaa minun itseni ostamasta vaarista, se on savinen:


Eikö olekkin juuri sopiva hyllylle :) ???

Samalla reissulla käytiin käytiin pellavakaupassa. Kyllä oli todella edullisa isoja liinoja, ja niitä ostin kolme kappaletta, muutaman kaitaliinan.
Kaikissa juhlissa mitä meillä kotona on pidetty ovat isot liinat olleet käytössä.
Hyvin on likaläntit lähteneet pois, ainoa huonopuoli on kun pitää silittää, mankelissa niihin jää koristereunan jälki. Taitella pitää neljään osaan, ja reunat jättävät silloin liinan keskelle sen jäljen.

Siellä kaupassa silmäni iski tietenkin näihin ihaniin nukkeihin, jotka ovat pellavasta tehty, kaikki muut paitsi pää.

liina on myös sieltä ostettu.

Pitihän nuo isot nuket saada kaverikseen pienemmät:




Kävimme myöskin keramiikka tehtaalla. Kyllä olivat siellä taitavia, tekivät pieniä koristeita taloihin, maalasivat esim. kilpikonneille erilaisia kilpiä, kun käsin tehtiin niin varmasti olivat jokainen erinäköisiä. Niitä kilpikonnista ei ole kuvaa, koska olen vienyt pihalle ja ajansaatossa ja talven takia ovat murentuneet. Tässä kirkko ja talo, varsinkin tässä on tuota pientä pipellystä tehty.

Näitä oli mulla kaksi, omani poltin...vahingossa. Laitoin tuikun palamaan tonne tapulin pohjalle. Eipä ollut tarpeeksi reikiä niin alkoi tapuli savuamaan. Onneksi huomasimme ajoissa, mustaksi se muuttui. Vein sen sitten pihalle. Tämä on pojan, joka on tuolla yläkerran aulan vitriinissä.

Kukat+lehdet ovat käsin tehtyjä, sekä muukin koristelu. Aihiot on valettu.

Tämäkin minulla on hyllyssä tuolla työhuoneessani, katsokaa noita ruusuja, ne ovat käsin tehtyjä, poltettu sen jälkeen, lasitettu ja sitten vasta pantu kiinni astiaan.



Osaamista on monissa maissa, emme vain aina tiedä. Olisi kiva käydä katselemassa muissakin maissa, jossakin olemme käyneet ja nähneet heidän käsityö taitojaan, hienoja !!!!

Noita esineitä on kiva säästää, kun on tilaa missä niitä pidetään, kun poikamme ei kukaan huoli tuollaisia. Nykyään pitää olla niin yksinkertaista, valkoista eikä koristeita :) :)
No se on sitten sen ajan mures kun me joudumme vanhuuden takia muuttamaan pois tästä talosta. Nyt vielä pärjätään, kun isäntä on hyvässä kunnossa. Minun kunnollani ja monilla sairauksilla tätä taloa ja pihamaata ei pidetä pystyssä.

Nytkin kävin vähäsen kukkamaatani putsailemassa ja hain esikoita uuteen tarhaan, niin koipeliini ja lonkka ovat tosi kipeenä. Klinkkailen täällä sisällä ja laitoin ruokaa, onneksi muut tein eilen isännälle vain muutama pottu kiehumaan, loput lämmitämme mikrossa.
Aivan kuin olisin eilen tiennyt, että tänään olen näinkin huonossa kunnossa.
Mutta kuitenkin hyvä, kun pääsen jotenkin kävelemään ja saan olla kotona.
Minä olen niiiiin koti-ihminen, täällä on hyvä olla, voi vaikka mennä välillä sänkyyn jos väsyttää. Tehdä sen mitä pystyy, jos ei pysty, ei minua kovin paljon häiritse roskat.
En olisi taannoin ajatellut näin, mutta elämä ja ikä  opettaa varsinkin kun lisätään sairaudet sen päälle.

1 kommentti:

  1. Tuo loppu postaus kosketti, kun itse olen 52 vuotta ja miehen turvin pystyn tässä kotona asua. Kohtaloita on monenlaisia.
    Osallistu kastehelmi arvontaan blogissani.
    Hyvää sunnuntai päivää sulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !