Lukijat

perjantai 3. kesäkuuta 2016

MITÄHÄN MUUTA LÖYSIN KIRPPIKSELTÄ, KAHVIA KESKISELTÄ !!!

Olen käynyt paikallisessa Lähetyskirppiksellä yllättäen muutamia kertoja melkein peräkkäin.

En yleensä poikkea siellä muuta kuin vien pullavuoroni pullat tai mitä olen löytänyt ylimääräistä täältä kotoa.
Yleensä ne löytyvät kun alkaa siivoamaan kaappeja.

No tosin tuota tapahtuu melko harvoin minulle !!!

Nyt kremppaa toi lonkka/jalka, enpä uskolla kiivetä jatkokselle, kun vielä kaiken lisäksi on toi huimaus ton päänupin leikkauksen jälkitila,  jäänyt pysyvästi minulle.

Ei se mitään pitänee pienissä määrissä tehdä työt, onhan mulla aikaa.
Eikä tässä muuta olekaan kuin aikaa, kun on eläkkeellä.

Aamutuimiin luen lehden perusteellisen tarkkaan, sudokua harrastan että aivoni toimisivat edes jossakin määrin, onneksi ajatukset eivät vielä heilu.....sinne sun tänne.

No voihan ne sitä tehdä itse sitä ei aina huomaa, ja fiksu  ei huomauta siitä :) :)

Niin palataan kirppikselle. Olen ostanut muutaman viherkasvin tänne sisälle.
Päätin kerran etten enää rupea niitä keräämään kuten aiemmin oli monenmoista.

Mutta minä olin silloin paljon nuorempi ja innokkaampi moneen muuhunkin asiaan !





Älkää vain kysykö mitä kukkia nämä ovat nimeltään, ne ovat minulle vain viherkasveja.

Isäntä maalaa tuota etupikkuverantaa, ja minä osallistuin siihen tosi paljon,
pesin ulkolampun, joka tosin oli pesutarpeessa, ja siitä tuli kuin uusi.



Saimme juhlakutsun jossa luki: mumma ja paappa.


Huomenna juhlitaan YO-juhlia ja viikon päästä noille juhlille suuntaamme auton nokan.

Tietääkö kukaan teistä, että Kyläkauppa Keskisellä on omaa kahvia myynnissä.
No ei kait Vesa kahvinpapuja oo alkanut viljellä ja paahtaa, mutta suomalaista paahtimosta on, niin tuossa pussin kyljessä lukee.


Älkää kysykö minulta, oliko hyvää. Minulle kaikki laadut ovat pahoja :) lantringin: vesi+maito menee kyllä paremmin toi kofeiini pitoinen juoma kurkusta alas.
Jotenkin sitä kaipaa joka päivä, kun tuolle tavalle on opettanut itsensä lähes 40 vuotta sitten.

Ei muuta kuin hyviä juhlapäiviä kellä sellaisia on !!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !