Lukijat

tiistai 17. lokakuuta 2017

SYYSASETELMI SEKÄ MYÖS TALVEA VARTEN !!








Yhtenä päivänä päätin heittää kaikki kesäkukat pikkuteranssilta pois.

Istutin minä muutaman pelargonian vielä kukkapenkkiin,
kukkivat siellä niinkauan kun tulee eka pakkanen.

Sitä meillä ei ole vielä ollut.

Tän ison jätin verannan lattialla, en malttanut sitä hävittää.
Siinä on vielä paljon nuppuja.























Tässä ei ole kuin yksi taimi.






















Kasvihuoneeseen panin, oikeita pihlajamarjoja,
muutama sienioksa,
kärpässienen...epäaito,
kaksi patterikynttilää.
Uskaltaa polttaa tuolla sisällä,
kannen on pakko pitää kiinni,
meillä harakat käy nokkimassa,
punaista ja valkoista.






















































Ilvespurkkiin panin käpyjä,
mutta tollanen kansi päälle,
ne harakat mrrrrr !!!
























Toiselle hyllylle laitoin tämän asetelman.





























Petoniruukkuun panin kallunan,
jossa on kolmea eri väriä.
Lisäsin kuusenoksia, valk.oksia
jotka ovat jo viimevuotisia.
Ne on käsitelty jollakin
askartelujutulla, en oo itte tehnyt.



























Kaikki lasipurkit piti peittää kivillä.
























Puukannolle laitoin kallunan,
sienen, enkelit.





























Uusi enkeli kotiutui paikallisesta taimimyymälästä.
Mä oon vähän enkelifriikki, ei sais ostaa,
mutta mitäs voit kun ne lentää koppaan.





























Valopallot laitoin tähän

ruukkuun, antavat kivasti valoa
käytävälle.





Olen minä täällä sisällä tehnyt ihan hulluja touhuja.
Mutta en minä vielä edes viitsi kirjoittaa siitä,
saatikka kuvata.

Hölmöläiseksi mua sanoisitte, itseänikin vähän
hävettää !!!

Onneksi ette näe meille :) :)


Mutta kyllä tässä lähipäivinä selviää !!!










 

lauantai 14. lokakuuta 2017

AJANKULUKSI MIETTEITÄ !!









Mitähän tekis..............aina sitä jotakin löytää.....siis tekemistä.

Laiska se on joka töitänsä luettelee .

Mun oli pakko ottaa imuri kauniiseen käteen...............voi tuota
mongan määrää.
Hiekkaa, hiekkaa......jopa ruskalehtiä täällä sisällä.

Puuhellaa kun lämmitetään, tulee puista moskaa.

Meillä on kyllä maalämpö, mutta isäntä tykkää tehdä aina aamulla
valkian hellaan.

On mun kiva nousta lämpöiseen keittiöön syömään puuroa.


Tein sellaisen pikasiivouksen, imuroin mutten vienyt mattoja pihalle.
Luutusin mattojen välit,  siistempi on nyt kuin ennen imurointia.

Lueskelin tässä teidän blogeja, en vain muista kenen blogissa
tuli vastaan mietteitä hänen lukemiaan blogeja.

Monessa kohdassa olin hänen kanssaan samaa mieltä.








Hän kirjoitti mm. sisustamisesta ja siihen liittyvästä ostamisesta.

Tästä eteen päin kirjoitan omia mietteitäni; sisustamisesta, ostoista,
kodin ilmeen vaihtamisesta jne......!!!!!


On monia jotka ostavat tuon tuosta jotakin vaihtelua kotiin.

Olen minäkin sortunut tuohon, itseäni en vedä pois tästä jutusta.

Verhojen vaihtoa suoritetaan tuon tuosta.

Mulla on verhoja kaapissa, mutta en nykyään saa niitä itse ikkunoiden
eteen.
Vihaan meidän verhotankoja+nipsuja. Vitsi kun ne ottavat sormiin kipeetä. Ylös pitää kiivetä, ja hyi mikä asento kun verhoja yrittä
nipsutella kiinni.

Tämän inhottavan homman olen pakon sanelema joutunut luovuttaa
isännälle, jolle tuo asento on kans huono.

Usein ihailen teidän verhoja ja ennenkaikkea kuinka teillä on
ns. verhotangot, joihinka on helppo ujuttaa verho.





Verhotanko LILJA 90-160cm mustaVaikkapa tollaaset olisivat ihan ok.

Blogeissa näkyy värikkäitä ,vaaleita ja sekä kirkkaampia verhoja.
On lyhyttä, pitkää, kappaa ja monen muunlaisia.


Jos tässä katselen meidän ikkunoita, johonkin voisin panna pitkät
verhot, suurimmaksi osaksi vain kapat.


Blogeissa yhdistellään uutta ja tosi vanhaa huonekaluja, ja sopivat.

Mutta sopisiko ne meille, ei minusta, enkä tiedä huolisinko ???






Vaikkapa nämä sisustustikapuut, mihinkä ne tunkisin ja vielä näyttävästi. 

Joissakin olen nähnyt niin mahtavia juttuja laitettuna, on kukkaa, kynttilää ja vaikkapa peitto.



   

Näihinkin on tehty mahtavia asetelmia, olen nauttinut monesta
teidän ideoistanne.
Mä en yksinkertaisesti tietäis mitä tuohon laittaisin, ja yleensä minne
koko koneen sijoittaisin.




 


Tän tyyppisiä ole nähnyt ja minusta sopivat juuri siihen kotiin 
mihinkä ne on ostettu/peritty.

Meillä ei ole ns. puolimaalattuja huonekaluja, en osaisi tätä laittaa
joukkoon.

Puntarit näyttävät olevan tän päivän juttu, aaah ihania koristeita
pantu siihen ja jokaisella omalla tyylillään.

Mulle ei mahtuis kaupan vanha puntari mihinkään, tai mahtuis se mutta
veis ison tilan apupöydältä.

Tosin ei mulla keittiön apupöydät tyhjää loista.


Näin joulun lähestyessä,  näkee monista mainoksista, lehdistä, että
kynttilöitä on aluselle laitettu vieriviereen, polttaminen tosin
ei noin onnistu, hetken päästä on oikein kynttilöiden liekkimeri !!!

Huh mitenkä se olisi vaarallista. Tai laitetaan jotakin melko kuivaa koristetta kynttilän ympäri, en kyllä tohtis tehdä niin.

Kova vahtimen koska kynttilä on lähellä puolikuivia oksia........ja 
sen tietää mitä siitä seuraa. ???










Kuvahaun tulos haulle kynttiläasetelma 



Löysin tämän kuvan, niin tiedätte mitä tarkoitan.





Itse laitoin adventtikynttilät näin, pitihän sitä jännittää tuota ekaa
kynttilää, koska on niin loppu että pitää sammuttaa.

Toi loota oli puuta, siinäpä se pelko olikin !!









Tässä vielä kuvaa vanhoista aarteista, mulla ei valitettavasti ole
lasikuistia, sisähuoneisiin ei sopisi.






Tämäkin olis mahtava peililipasto eteiseen, no eipä ole ehjää
seinää ton levyistä. Tai sitten olis syvyys liian suuri, vastaan tulee
vaatenaulakko. 


Silloin kun rakensimme, oli lainoja arava-tai pankkilaina.
Aravalainassa oli määrätyt ehdot, kuinka monta neliötä pitää olla mikin huone. Kahden lapsen perheenä neliöt eivät saaneet ylittyä 120.
Tai olisi sitä voinut olla yksi koko tila tuohon neliömäärään.
Meillä ei ollut kuin yksi lapsi silloin, mutta halusimme myös hänelle oman huoneen.


Tosin jälkeenpäin olemme rakentaneet yhden huoneen tänne alas sekä kuistin, ja koko yläkerta uudisrakennuksena.


Aravalaina oli  halpakorkoista lainaa, mutta ykskaks se pomppas
korkealle, oli suurempi kuin pankin korko.

Meillä se oli yli yhdeksän prosentin, jotenka voi pikkasen vertailla
nykykorkoihin.


Tää pohjapiirustus estää paljon näiden huonekalujen sijoittelua.
Makkarissa on yksi koko seinä, olkkarissa pari, keittiössä ei yhtään.


Siispä sijoita siihen nyt sitten huonekaluja lisää...............ei auta kuin hävittää kaikki vanhat ja muuttaa tyystin tyyliä !!!





 


Voi nekku, olis tämäkin hieno keittiössä tai makkarissa ja muut kalusteet samaan tyyliin.


Ihailen suunnattomasti näitä vanhoja kalusteita, mutta millä rahalla
ne ostais ???

Jotkut saavat uudempiinkin taloihin soviteltua näitä vanhoja kalusteita.

Se ei olisi esteenä meilläkään, onhan talomme jo pian 40 v. vanha.


Blogeissa ihailen myöskin sitä, te asettelette niin kauniisti tavarat
eikä jostakin kulmasta näy vaikka sähköjohtoa.

Mä oon niin hätäinen, otan ja pläjäytän kuvan.....kas mikä johtoläjä,
vai kukkakastelukannu tuolta näkyy ????








Muuten pönttöuunista tykkäisin, onkohan tässäkin koristeeksi pantu 
puut tuohon astiaan ??? En laittais noin lähelle uunin suuta.
No kuvauksellinen tuo on, paitsi ei toi johto :) :)







Tämän lasikuvun  ostin Ikeasta, ajatus on polttaa siinä kynttilää.
Vielä enemmän luulin ettei se likaannu noesta.
Kissinviikset.............vaikka oli noin leveä, kyllä sitä piti pestä, kun tonne yläreunaan kertyi mustaa nokea.

Hieno esillä, käytäntö aivan toinen. 

Paljon Ikeassa on niiiiin ihanaa tavaraa..............mutta liian
kaukana on lähin Ikea.
Isäntä ei tahdo olla innokas maleksimaan hyllyjen välissä, sillä tulee selkä kipeeksi tollasesta laahustamisesta.

Minulla taas menis aikakauan kun pääsisin yksin Ikeaan, ja olis hyvät kärryt mihinkä nojaisin.
Mutta lopussa olisikin k a u h i s t u s...............KASSA ja tavaroiden
pakkaaminen.
Siihen mun voimani loppuisi ja olisin ihan kaput !!! Silloin viimeistään
kaipaisin isäntää 💗💗💗💗💗



Yritän ottaa ideoita sieltä sun täältä blogeista, instasta ym.

Mulla ei tosiaankaan ole sisustussilmää, joskus ihmettelen
katsoessani kuvia, ettei mulla olis tollanen välähtänyt....saako siitä
noinkin hienoja juttuja sisälle tai ulos ????   😒😒😒😒😒😒😒 




Kuvahaun tulos haulle kynttiläasetelma

 




Vau mitenkä hieno ja yksinkertainen.
Mulla on se ongelmana, että tahdon tunkea vähän kaikkea yhteen
asetelmaan.
Tuohonkin olisin varmasti yrittänyt löytää pikku poron, ja muutaman
kiven. No eipä olis ollut enään hieno !!




 



Nämä ovat hienoja, noita puisia mulla ei ole, kokeilempa tehdä asetelman kristallijaloista. Tekisin heti, eipä ole pitkiä kynttilöitä.......
................jaaa onpas kruunukynttilöitä.

Puiset sopivat hyvin olla koristeena, mutta mullakin on vähän laskutilaa, pitäiskö viedä kukat toiseen huoneeseen ???

Siellä ei tosin ole niin valoisaa kuin tässä olkkarin ison ikkunan edessä.
No kuolee ne kumminkin talven aikan, plääääh !!!







 
Kuvahaun tulos haulle lasikupu sisustus



Nämä kuvut ovat tulleet vissiin jäädäkseen. Viime talvena ne tajusin.
Nää on tosi ihania ja niistä tehty monenmoisia asetelmia.



Kuvahaun tulos haulle lasikupu sisustus 


Tätä olen miettinyt, mitenkä oikea kukka menestyy tuolla ??





Kuvahaun tulos haulle lasikupu sisustus



Tääkin on mahtavan hienon näköinen, mutta entä käytännössä ???
Minä en ainakaan panis meidän yläkerran rappusille, kun tenavat siinä kulkevat.
Pian joku sais palovamman, tai tupa syttyis palaamaan.





Kuvahaun tulos haulle lasikupu sisustus



Tästä mä tykkään ihan mielettömästi.
Mutta kun on monenmoista kynttiläjalkaa, niin pitäiskö osan viedä kirpparille ja ostaa uusia tilalle.

Onko se rahan haaskausta, kun kirppari ei ole ns. omapöytä systeemiä.





Kuvahaun tulos haulle lasikupu sisustus

  Tämän kuva on  astiaparatiisin, mutta minulla on juuri samanmoinen.
Eipä ollut tämäkään käytännöllinen, savusti ja oli kyllä helppo pestä mutta kuivaus vaikeampaa.Alareunan mutkan tahtoivat jäädä märäksi.



Usein on keittiössä purkkeja avohyllyllä, samoin astioita.
Liesituuletin avonainen, siinä roikkuu kauhoja, siivilöitä,
ja kaikenlaisia pikkutavaroita. 


Silloin kun teimme keittiörempan, minäkin ajattelin että laitamme 
liesituulettimen avotilaan.




Tän tyyppisen, onneksi ystäväni kysyi; millä sä pidät ton puhtaana ??

Hyvä kysymys mulle, jolla kremppaa selkä sekä jalat ja kaikenlisäksi huiputtaa.










 


   Onneksi kävin tän asian läpi kunnolla ja nyt on tilalla sellainen joka tulee ulos kun vetää, ja ton pötkön peittää vanhanajan maustehylly ovineen. Kyllä olen ollut tyytyväinen.  Mitähän tässä vielä lauantai-iloksi teille marmattaisin näitä omia mietteitäni ???                                   Paljon oli mielessä, mutta oon unohtanut, kävin välillä saunassa.             Se on totta, jos olis pari blogia jonka mukaan kaikki menis, niin kuka niitä muita lukis, kun kahdesta ekasta sais kaiken irti.                           On mahtavaa kun te kaikki kirjoittajat kerrotte sanoin että kuvin ihan omaan tyyliinne, niin teen minäkin.                                                           Nautin postaustyylistänne sekä kuvista, sisustus-luonto-arki ym kuvista.                                                                                                        Se tästä bloggauksesta tekee niin mahtavaa !!!                                        Kirjoitellaan ja kuvataan monenmoisia kuvia, ne antavat kuvan meidän erilaisuudesta.                                                                                             Jatkan lauantai-illan viettoa sukkaa kutomalla.                                                                                                  
Sainpas vain säärystimeni valmiiksi; lämmittävät siellä korkeuksissa, lentokoneessa.                                                                                 

Tälläsellä koneella lennämme jonnekin missä pitäisi olla lämmintä ja aurinkoa, toivon ainakin niin.  Kerron pian teille minne lähdemme, mutta emme ainakaan ensi viikolla.



 
 



                                                         
 
 
 
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



 
 
 
 

 

perjantai 13. lokakuuta 2017

KIRVES MAASSA MITÄ SE TIETÄÄ ???










Kävin pihalla katsomassa mitäs se isäntä puuhailee.








Siinäpä kirves oli ...............missäs isäntä ????







Oli maalattua rimaa.............minne sitä laitetaan ??








Yläosan kolmiossa sitä näytti olevan, luukkuun tulee pieni ovi.

Saa käydä välillä kattomassa välikatossa..............onko hiiret pemistäneet villoja.

Sinne on pakko heittää hiirenmyrkkyä, muuten ne majottaisi itsensä
tonne lämpöiseen tilaan.

Täällä maalla on totuttava myöskin noihin jyrsijöihin.
Jos mulle oltais sanottu tämä asia silloin kun isäntä kysyi multa
muutammeko tänne.

En kuuna päivänä olisi tullut.............minä kaupunkilaislikka.....
koulukirjoista olin nähnyt kuvan yööök elukoista.

No sitäpä täällä ollaan ja olen tottunut noihin inhokkeihin.







Mukavampaa miettimästä, kaunis nurmikkomme ja joki taustalla.







Oli sitä lautaa pikkaasen leveämpänäkin kärryn kyydissä.







Siellähän isäntä taas tutussa hommissa, voi raasu parkaa....jaksaa..
........jaksaa, huh, huh !!!!








Jokirannan puolelta alaseinää jo tehty malliksi.

Tuntuu että kiirus tulee ennenkuin kaikki kolot on tukittu, jos vaikka
se lumi tulis tänä vuonna silleee normisti.








Vielä kuitenkin nautitaan ruskan väristä............tuomipihlaja.



Sisällä mulla on palanut kynttilät ja valopallot pidemmän ajan.
Mä sitten nautin näistä syksyn illoista ja yhtälailla päivistäkin.














Mä en oikein tiedä mitenkä tekis asetelmia, laittaisin mielelläni
jo joulua, mutta ei nyt viitti...............lokakuussa  ????






















Viimeistelen säärystymiäni, joku meinas etten minä niitä matkaan
ota..............mutta kyllä vain meinaan ottaa............vaikka lämpöä
on luvassa noin 30 astetta.

Mutta tuolla yläilmoissa 10-12 km korkeuksissa on pakkasta
-30-40 astetta, niin eiköhän siellä tarvitse lämpöisiä pukineita ??!!!








Siinä ne ovat mun uudet matkalaukkuni.
En nyt ihan heti niitä tartte, mutta huvikseni kokeilin, kuinka painavaksi
tulevat.............no vielä puuttuu tosta läjästä tavaraa.

Itse noi laukut olivat ultrakevyitä, isompi vähän yli 3 kg ja lento-
laukku vajaa 2 kg.

Pitää jättää hyvästi tilaa................tuliaisille.....................kelle ???
itselleni tietenkin............hm kait vähän tenavillekin.

Vaikka en mä niiden kokoa tiedä eikä silmäni sano mitään koosta.
Katsotaan mitä löytyy ????


Vietetään aikaa nyt ihan rauhassa........iiiiiiik ..................mun mahassa
kipristelee................jännittää.............apua..............mihinkä ooon
luvannut itteni ??????????????? 



























Eiköhän tämä kaunis liekki rauhoita mieltäni.
Mitä sitä etukäteen jännittämään...................no helposti sanottu......
.............kun toi ei tahdo mun luonteelleni sopia.

torstai 12. lokakuuta 2017

NUORIN POJISTA JO 5 VUOTIAS.








Meidän nuorin elikkä Nelonen on jo viisi vuotias miehen alku.

En tiedä mikä hänestä tulee isona........voisi tulla näyttelijä......pelle...
laulaja............puhuja................satujen keksijä............käsityöläinen ???

On se sellainen veitikka, puhuu pulputtaa välillä ihan totta ja välillä
keksii puheen ainesta vaikka mistä.







Kävimme sunnuntaina hänen synttäreillään.
En ole aiemmin ehtinyt tehdä postausta näistä juhlista.

On ollut mukamas kiireitä, tiedättehän että eläkeläisellä on
aina kiirus.
Kait se johtunee hitaista liikkeistä, joka sisältää ajan kremppoja.


Vettä satoi taas kerran, jota on tullut pitkin viikkoa.

Mutta lähempänä Vaasaa..............alkoi taivas selkeentymään,
jopa vähän aurinko paistoi.







Vai oliko keltainen väri tuota ihanaa ruskaa.
Mutta onhan toi taivas ihan sininen paikkapaikoin.








Aivan mahtavia värejä löytyi vielä luonnosta.








Kylätietä ajellessa mieli lepäsi väreistä, ja tietenkin odotin
pikku herran halausta.......sekä isosiskon, meidän ekan lapsenlapsen
elikkäs Ykkösen halausta.

Onneksi hän antaa halata, ja itsekin tulee halaamaan, vaikka on 10 vuotias neidin alku.








Käännös vasempaan.............kohta ollaan perillä.









Siellähän heidän tupansa on ...............









Sankari toivotti minut tervetulleeksi, kurkkas ovesta ja 
huuteli...........mumma !!!!!!!! ja seuraavaksi oli vuorossa



huhuilu........Rufus ste...ste....ste....Rufus.

Kylläpä koiruli sai pienet jalkansa nopsaan liikkeelle.
Mutta ensin kävi katsomassa kaneja ja kanoja sekä herra kukkoa.
Onneksi ne kaikki olivat sisätiloissa !!!!

Vauhtia olis tullut noidenkin elukoiden jalkoihin !!!!







Sankari itse oli tehnyt kauniita tuikkuastioita.









Ilmapallot ja viirit olivat kivoja koristeita,  ulko-ovella nämä toivottivat
vieraat juhlimaan.







Rufus valtasi heti itselleen parhaimman paikan, sohvalta oli mukava
katsella toisten touhua. Niin olihan sitä ääntäkin melkoisesti.
Lähteehän 18 ihmisestä melkoinen meteli.............oikeammin
me keskustelimme :) :)

Vielä lähipiiristä puuttui sankarin setä vaimonsa kanssa ja heidän
Nelma koiransa.
Mietimpä tässä mitä olis tapahtunut, kun Rufus olisi tavannut Nelman.
Olisiko se ärhennellyt,kuten viimeksi kun Nelma oli meillä.
Nelmahan on iso koira jo ja meidän tiitiäinen pieni siihen verrattuna.








Yksi juhlijoista oli varautunut bling blingiin, mumman mieluinen :)







Sankarille laulettiin kolmella kielellä ...paljon onnea.......
Heidän perheensä ovat kaksikielisiä ja kait toi englanti kuuluu
tähän aikaa, lapsena sitä oppii uudet kielet parhaiten.









Kakkujakin oli kahta sorttia, herkullisia ja suussa sulavia molemmat.







Siinä kaksi hyvää kaveria...............meidän Ykkönen on kova tekemään
käsitöitä, tässä kudotaan jotakin ????

Kerään hänelle jämälankoja, niistä hän sitten keksii monenmoista
tekemistä.







Tässä opetellaan jotakin uutta asiaa............opettajana toisen puolen
serkku,,,,,,,,,ja huomatkaa hän on poika, erittäin kiinnostunut
erilaisista käden taidoista.









Nauteimme monenmoisista herkuista, ensin oli suolaista ja sitten 
näitä makoisia herkkuja kahvipöydässä.

Ennen lähtöä oli vielä iltapalan vuoro.

Mukavaa oli taas olla tällä porukalla yhdessä.

Nyt sitten on taas jo viikonloppu edessä,
kyllä nämä viikot menevät nopsaan, 
ensiviikolla on meillä syysloma.

Pian lähestyy se meidän reissun H-hetki  ✈ ✈ ✈ ✈ ✈ 


Ihan varmasti ilmoitan teille koska lähdemme ja minne !!
Odotelkaa ihan rauhassa, ette varmasti jää kyydistä.