Lukijat

perjantai 22. joulukuuta 2017

MITÄ HALUAN TEILLE SANOA JA TOIVOTTAA !!








Ensiksi haluan kiittää teitä kaikkija, jotka olette vierailleet
blogissani.
Aivan mahtavaa, kun näen teidän kommenttinne ja lukijalaskuri näyttää:  yli 120 tuhatta kävijää.

Ajattelin syksyllä, järjestäväni teille arvonnan.

Se jäi ja jäi tekemäti, sitten tuli meidän matkamme valmistelut.

Nyt otan itseäni niskasta kiinni, ensi vuoden aikana tammikuussa
laitan arvonnan käyntiin. LUPAAN !!!


Vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa, on ollut naurunhetkiä, kyyneleitä, surua, iloa, elämää isolla kirjaimella ELÄMÄÄ.

Välillä on kolottanut kroppaa enemmän tai vähemmän.
Mutta niidenkin kanssa olen pärjäillyt, tehden sitä sun tätä, ja sen verran kun vointini on antanut periksi.







Mukavaa muistella kahden lastenlapsemme kasvamista ja oppimista.
Kolmonen ja Nelonen syntyivät samana vuonna neljän kuukauden 
välein.

Nyt he ovat jo viisivuotiaita, paljon enemmän on tullut taitoa kuin
vain rahan paneminen pankkiin tai Rufuksen silittely, uskallusta !!






Samoin näiden tyttöjen Ykkönen, ja Kakkonen (yläkuva) hallitsevat
Rufuksen hoidon, ja monessa muussakin on taitoa tullut lisää.


Olemme saaneet vuoden sisällä monet kerrat kokoontua koko perheenä tai pienemmällä väellä yhteen, siellä sun täällä.


Onhan meidän perheeseemme tullut nelijalkainen tyttö Nelma
tämän vuoden aikana.
Meille se on niin kiva asia......mutta Rufus on edelleen eri mieltä.
Vähäsen onneksi jo suopunut.............ja lisää tulee siedätyshoitoa
nyt jouluna. 






Siinä ollaan niin rauhallista kuin olla ja voidaan !!! molemmat.
Nelma on jo iso koira, kyllä se pian näyttää kuka on emäntä talossa,
Rufus taas näyttää kuka on isäntä talossa.



Unelmamatkamme toteutui vuoden lopulla, lensimme 11 tuntia
kohti Miamia, ja sieltä Lantanan alueelle.

Saimme nauttia auringosta, lämmöstä, tutustua isoihin kaupunkeihin,
suureen väkimäärään.






Erilaisiin joulukatuihin, isoihin kauppakeskuksiin,
jossa olisi ollut Rufukselle hienoja vaatteita.














Komeisiin taloihin, mutta myöskin välillä huomaten, ettei kaikilla ole
millä mällätä  !!! :(



Kesä oli varsin surkea ainakin säiden puolesta, jotenkin muistan ettei tainnut se aurinko oikein paistella ???
Mutta kesä oli kesä vaikka satoi. Marjasato oli yllättävän hyvä, kukat kukkivat kauniisti, tykkäsivät kun ei ollut niin kuumaa.

Uinnit luonnon vesissä multa jäi lukemaan NOLLA !!!


Pyöräretket jäivät minun kohdalla melkein nollaan, YKSI !!! oli luku.
Siltäkään ei säästynyt ilman luiden katkomista.

Tuloksena oli kylkiluu poikki, vasen olkapään repeytymä.
JA PYÖRÄ VARASTOON !!
Sellaista tilastoa tuli tosta retkestä.


Täytyy lohduttaa itseään............eipä olisi ollut kovin hyvät pyöräretki- kelit !!!














Käsitöitä olen lähinnä kutonut sukkia, askarrellut kortteja.
Lukemista ei voi unohtaa..............olen lueskellut teidän blogejanne ja yrittänyt kommentoida ......tervehdyksenä !!


Pian on loppuvuoden huipennus.........JOULU.


Tällä paikkakunnalla on yksi perhe rakentanut seimiasetelman
kaikkien ihmisten ihailtavaksi.
Pyörätien viereen, jota kävimme tänään katsomassa.
Samalla otin kuvia, että tekin saatte ihastella.




 









 
 Siinä Itämaantietäjät ratsastavat kameleilla
 Jeesus-lasta katsomaan.




































 Oli myös paimenet kedolla vartioimassa
laumaansa......................






























.................ettei kettu se viekas ja pitkähäntäinen......







































































Siinä JOULUNSANOMA.....Teille on tänä päivänä syntynyt
Vapahtaja, joka on Kristus,  Herra..........




Kiitos monista ystävistäni jotka ovat tulleet blogien kautta.
Ihana saada uusia ystäviä, tervetuloa tulevana vuonnakin
lukijaksi blogiini.
Olkaa hyvät ja pankaa omaan blogiinne blogini osoite, jos
ei sitä siellä vielä ole.
Näin me bloggaajat löydämme toinen toisemme.




HALUAN TEILLE KAIKILLE TOIVOTTAA RAUHALLISTA
SEKÄ ILOISTA JOULUA, SEKÄ MUKAVAA YHDESSÄ OLOA,
ISOLLA TAI PIENELLÄ PORUKALLA.






 

11 kommenttia:

  1. Kiitoksen saat nyt itse ottaa vastaan; on ollut kiva seurata touhujasi ja etenkin "ameriikan" matkakertomusta. Hyvää Joulun aikaa Sinulle ja perheellesi. t. rouva Myttynen, herra Kukkaro sekä bernipoika Jymy-Jami

    VastaaPoista
  2. Mukava yhteenveto kuluneesta vuodesta.
    Toivotan sinulle oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja upeita muistoja. Rauhaisaa ja tunnelmallista joulua sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinulle Tuija tästä vuosikatsauksesta ja yleensäkin blogistasi. Teidän vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Kiitos myös tästä mukavasta postauksesta kivoine kuvineen. Kiitos samoin sinne. Toivon sydämeni pohjasta teille oikein hyvää joulua koko porukalle.

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia muisteloja Hyvää joulua Sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää ja tunnelmallista Joulua myös sinne!

    VastaaPoista
  7. Kiitos sinulle Tuija tästä elämänmakuisesta blogista, jota on niin mukava lukea. Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  8. Monipuolinen vuosi ❤ ihana että saadaan olla matkassa mukana. Hyvää joulua ❤

    VastaaPoista
  9. Voi miten kiva tuo seimiastelma!
    Sinulle touhukas vuosi takana ja uusi ihan jo kynnykselä...

    Rauhallista joulun aikaa sinulle ja perheellesi <3 xx

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle Tuija. Ihana seurata ja lukea blogiasi. Nytkin ihania kuvia. Niin mahtavaa,kun olen saanut lukea Amerikan matkasta ja katsella hienoja kuvia. Ikäänkuin itsekin pikkuriikkisen olisin käynyt Amerikassa:) Kylllä upea siellä teidän lähistöllä tuo seimiasetelma! Oiken kivaa Tapaninpäivää sinne teille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !